15-vuotias
somerolaismies syöksyi pyörällään metsään Someron Kerkolassa
keskiviikkoiltana. 250-kuutioisella crossipyörällä ajanut nuorukainen
menehtyi saamiinsa vammoihin heti. Poliisin mukaan kaksi somerolaista
15-vuotiasta poikaa oli ajelemassa Nummitiellä. Etummaisena ajanut poika
oli menettänyt hiekkatiellä pyöränsä hallinnan lievästi oikealle
kaartuvassa mutkassa. Jälkien perusteella hän oli ajautunut tien yli
vasemmalle puolelle metsään törmäten puuhun. Poliisin mukaan menehtyneen
nuoren kypärä oli parin metrin päässä uhrista. Kypärä oli ehjä ja hihna
oli kiinni. Poliisin arvion mukaan kypärä on saattanut lentää uhrin
päästä onnettomuuden aikana. Takana ajanut ei nähnyt onnettomuutta
selvästi. Hän kutsui apua paikalle. Medi-Helin saapuessa paikalle ei
mitään ollut enää tehtävissä. Tietojen mukaan nuoret ajoivat yleisellä
tiellä.