|
Keski-Pohjanmaalla
Toholammilla tiellä nro 775 Kannuksesta Toholammille sattui
sunnuntai-iltana noin klo 18.45 aikoihin yhden ihmishengen vaatinut
liikenneonnettomuus. Kuolonkolari, jossa osallisina olivat moottoripyörä
ja henkilöauto, tapahtui Jämsän kohdalla. Moottoripyörä oli tulossa
Kannuksesta Toholammille, kun se tuntemattomasta syystä ajautui
vastaantulevan kaistalle ja törmäsi vauhdilla henkilöauton etukulmaan.
Onnettomuuspaikka on peltoaukeaa, jossa tie kaartaa hyvin loivasti
oikealle. Harley Davidson -merkkisen moottoripyörän eturenkaan
puhkeaminen saattaa olla syynä ajautumiseen vastaantulevien kaistalle.
Myös keskustelu matkustajan kanssa on voinut vaikuttaa tilanteeseen.
Moottoripyörää ajoi mies. Alustavien tietojen mukaan kuljettaja oli
kokenut motoristi. Kyydissä oli myös nainen. Pyörää ajanut mies kuoli
törmäyksessä välittömästi ja matkustajana ollut nainen loukkaantui
vakavasti. Autossa olleet kuljettaja ja kolme matkustajaa loukkaantuivat
lievästi. Pyörän kyydissä ollut nainen kuljetettiin hoitoon
Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan. Onnettomuudessa menehtynyt mies oli
ulkopaikkakuntalainen ja vuonna 1962 syntynyt. Kaustisen poliisin mukaan
pariskunnalla on useita lapsia.
Pyörää kuljettanut mieshenkilö kuoli välittömästi. Myös kyydissä ollut
nainen sai onnettomuudessa vakavia vammoja. Hänen tilansa on
mahdollisesti kriittinen. Henkilöautossa olleet äiti ja kolme lasta
selvisivät turmasta lievin vammoin, jotka johtuivat heidän autonsa lasin
särkymisestä.
Keli onnettomuuspaikalla oli hyvä. Kaustisen poliisi tutkii
onnettomuuden syytä. |